daniela rajattu

Jasmine valmistui Vamoksen peruskoulusta

"Se että ei ole valmistunut peruskoulusta estää tosi paljon. Ei voi edetä elämässä, koska ei voi hakea töihin eikä opiskelemaan" pohtii helsinkiläinen Jasmine, joka valmistui Vamoksen peruskoulusta elokuussa 2016. Peruskoulu jäi aikoinaan kesken, kun Jasminea alettiin kiusata kahdeksannella luokalla.

Jasmine yritti suorittaa peruskoulua aikuislukiossa ja työkkärin kautta. Vaikeat elämäntilanteet kuitenkin hidastivat opintoja ja useat opiskeluyritykset päättyivät keskeytykseen. Vamoksesta Jasmine kuuli sosiaalityöntekijältään. ”Niihin aikoihin mun elämässä ei ollut mitään rutiinia, haahuilin vaan. Sosiaalityöntekijäni sanoi että nyt pitää saada päivärytmi kohdilleen ja jotain tekemistä.” Sosiaalityöntekijän kannustamana Jasmine aloitti Vamoksen Starttiryhmässä. ”Vamoksessa ei tarvinnut pelätä heitetäänkö mut pihalle, vaikka tuli poissaoloja. Se oli rohkaisevaa.” Jasmine muistelee.

Hieman myöhemmin Jasmine alkoi suorittaa Vamoksessa myös keskenjääneitä peruskouluopintoja. Vamoksen peruskoulussa on Jasminen mukaan parasta se, että siellä joustetaan ja opiskelijan annetaan suorittaa opinnot omaan tahtiin. ”Myös se on ollut tärkeää, että Vamoksen työntekijät oikeasti välittää ja auttaa kaikissa asioissa. Vamoksesta on tullut mun turvasatama.”

Jasminen opinnot jatkuvat suoraan ammattikoulun puolella ja tulevaisuus näyttää valoisalta. ”Vamos on antanut elämääni eväät, joita en ole lapsuudessa saanut. Vamoksessa opin olemaan armollisempi itselleni. Muilla ei ole samanlaista taustaa ja taisteluja kuin minulla. Olen tehnyt parhaani niiden asioiden kanssa joita minun elämässäni on.”

 

Vamoksen peruskouluopetus järjestetään yhteistyössä Helsingin Diakoniaopiston kanssa. Viimeisen vuoden aikana 14 nuorta on saanut peruskoulun päättötodistuksen Vamoksen tuella. Lisätietoja Vamoksen peruskoulusta antaa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.